28.8.2020

TARJONTAA MAASEUTUASUMISEEN

Keski-Karjalaan on tänä vuonna muuttanut enemmän väkeä kuin täältä on lähtenyt. Keski-Karjalan heinäkuun lopun muuttoluvut ovat aivan poikkeukselliset, sillä en muista, että oltaisiin oltu tässä vaiheessa vuotta plussalla kokonaismuuton osalta. Heinäkuun lopussa seudun nettomuutto on +14 ja erityisesti Tohmajärvellä muuttovoitto näkyy (+26).

Maaseutubarometri 2020 kertoo, että monipaikkaisuus on vahvistunut. Sen myötä maaseutu on läsnä yhä useamman ihmisen arjessa. Pysyvää on suomalaisten myönteinen suhtautuminen maaseutuun, sillä maaseutu on hyvän elämän paikka 61 prosentille suomalaisista.

Korona on edelleen vahvistanut maaseudun vetovoimaa, sillä ahtaista kaupungeista on haluttu pois väljempiin elinpiireihin. Osa tutkijoista uskoo ilmiön olevan väliaikainen, mutta miten kauan alkanut trendi jatkuu, jää nähtäväksi.

Timo Aro, Suomen tunnetuimpia muuttoliiketutkijoita, kommentoi Helsingin Sanomien elokuisessa jutussa ”muuttosuunnan olevan nyt poikkeuksellinen”.

Aron mukaan pientaloasuminen, oma piha ja väljyys kiinnostavat. Samasta ilmiöstä kertoo myös tämänvuotinen kesämökkibuumi. Koronan myötä etätyö on osoittautunut monelle mahdolliseksi ja oikeasti vaihtoehtoiseksi tavaksi tehdä työtä. 

Nyt kun maaseudulla on kysyntää, olisi meillä oltava tarjonta kunnossa. Tällä hetkellä asuntotarjontamme ei välttämättä kohtaa kysyjien tarpeita. Niinpä seudulla voisi olla nyt hyvä hetki pohtia vähällä käytöllä olevien kiinteistöjen ja vanhojen maalaispihapiirien myymistä tai vuokraamista.

Kysyntää on ollut myös kauan tyhjillään olleille pihapiireille, joissa uudet eläjät pääsevät itse tekemään mieleistään asuinympäristöä.

Helpoin tapa myydä tai vuokrata on netissä: seudun oma Keski-Karjalan kiinteistö- ja tonttipörssi on ilmoittajille ja käyttäjille maksuton. Lisäksi kannattaa hyödyntää valtakunnallisia palveluja, kuten tori.fi. Kiinteistönvälittäjien palvelut maksavat, mutta helpottavat omaa osuutta.

Suvi Spoof, seutumarkkinoija